Voi, miten olenkaan odottanut ja kaivannut nuppujen avautumista kukkaloistoon! Nyt odotus on vihdoin ohi, ja koko puutarha on kauneimmillaan. Ainakin minun puutarhani. Unikot, pionit ja päivänkakkarat sekä salvia ja särkynytsydän. Kukkien tuenta ja sitominen ylös on välttämätöntä, kun kukat ovat puhjenneet ja tulleet painaviksi. Taivutan raudoitusverkkoa, jonka olemme leikanneet paloiksi, ja sitä maahan tukea tarvitsevien kasvien ympärille.
Humala tarvitsee kiinnityskohtia, joihin se voi kiinnittyä kiivetessään ylös salkoa pitkin. Tuen sitä kiertämällä ruuveja tolppaan ja vetämällä narun ruuvien väliin. Helenanruusun sidon ylös nippusiteiden avulla. Ruususta tulee painava ja se kasvaa villisti, joten se tarvitsee tukea.
Olen unelmoinut romanttisesta puutarhasta, jossa kukat ja syötävät kasvit ovat sekaisin ihanassa symbioosissa. Pidän vanhoista lajikkeista, jotka ovat kestäviä, ja joita on koeteltu useiden sukupolvien ajan. Äitienpäivälahjaksi annoin kuitenkin itselleni kukan, josta olin haaveillut pitkään. Se on lehtotikankontti eli puutarhaorkidea, joksi sitä myös nimitetään. Sitä kasvaa luonnonvaraisena osassa Suomea useimmiten metsässä, jossa on kosteutta ja puiden antamaa varjoa, enkä ole varma viihtyykö se puutarhassani. Mutta aion ainakin yrittää kasvihuoneeni varjossa, kosteassa ilmastossa kuunliljojen alla.
On tietenkin otettava riskejä voidakseen onnistua ja on uskallettava epäonnistua välillä. Uhkana on ainoastaan, että siitä tulee virhe, ja silloin voi yrittää uudelleen jollakin toisella tavalla
Vastaa