
Aloittaessani 14-vuotiaana harjoittelemaan kukkakaupassa kotikaupungissani unelmoin siitä, että seison kassalla leikkokukkakylmiön edessä ja teen asiakkaille kauniita, värikkäitä ja tyylipuhtaita kimppuja. Leikkokukat olivat suurinta luksusta, jonka saatoin kuvitella, ja lapsuusympäristössäni ne olivat harvinaisia. Äitini kasvatti kesäisin kehäkukkia ja astereita piilossa olevassa nurkassa kasvimaalla, mutta muuten lapsuudenkodissani ei ollut kukkakimppuja.
Kukkien kasvattaminen on minusta helpompaa kuin vihannesten kasvattaminen. Tuholaisia on vähemmän ja kasvu on voimakkaampaa. Kylvän melkein kaikki kukkani kasvihuoneessa aikaisin keväällä ja istutan ne myöhemmin keittiöpuutarhaan. Siellä ne saavat kasvaa suuriksi. Kesäkukkien kuten leijonankitojen, punakosmosten ja tsinnioiden lisäksi kylvän myös monia perennoja kuten morsiusharsoja, kaunopunahattuja ja lehtoakileijoja.


Näin kylvän kukat:
- Tarvitset kylvömultaa kaukalossa
- Kastele multa
- Sirottele siemenet kosteaan multaan
- Levitä ohut kerros multaa siementen päälle
- Laita valoisaan paikkaan ja pidä kosteana
- Vaihda suurempiin ruukkuihin, kun taimet ovat riittävän isoja käsiteltäviksi, ja myöhemmin lopulliseen kasvupaikkaansa.
Joitakin vuosia sitten en voinut kuvitellakaan antavani kenellekään oman puutarhani kukista tehtyä kimppua. Se ei tuntunut tarpeeksi hienolta ja eksklusiiviselta. Nykyään olen muuttanut mieltäni ja nyt se on minusta yksi hienoimmista asioista, joita voin antaa ja saada. Kukat on kasvatettu rakkaudella vahingoittamatta ympäristöä pitkillä kuljetuksilla maailman toiselta puolelta, ja sitä paitsi annan omaa aikaani sekä jotakin, josta muuten olisin nauttinut itse. Antaa se jollekin toiselle on eksklusiivista jos mikä!



Voisin sanoa vielä paljon muutakin omien leikkokukkien kasvattamisesta ja omana kukkatoimittajanaan olemisesta. Toukokuun tarhaorvokeista ja tulppaaneista lokakuun kaunopunahattuihin ja tuoksuherneisiin minun ei tarvitse ostaa ainuttakaan kukkaan, mutta silti minulla on uusi kimppu joka viikko. Nyt esimerkiksi on pioneiden aika, ja kimppujen tekeminen pioneista, särkyneistäsydämistä ja piennarpoimulehdistä on kauneimpia ja hienoimpia asioita, joita tiedän.
Vastaa