Uusia perunoita höyryävästä padasta. Niin hauras kuori, että se halkeaa jo, kun asettaa veitsen perunaa vasten. Nokare voita ja suolaa päälle, ja maukkain välipala on valmis. Lisäksi voi ylpeillä, että itse kasvatetut perunat tekevät tästä vieläkin hauskempaa!

Voisi luulla, että perunan viljely vaatii suuren alan ja useita hehtaareja peltoa, mutta se ei pidä lainkaan paikkansa. Ei tarvitse tähdätä omavaraisuuteen vuoden ympäri, jotta perunanviljely olisi kannattavaa, vaan niiden kasvatus pienessä ämpärissä voi olla aivan yhtä ihanaa.
Viljely pienellä alalla, kuten parvekkeella ja pienellä terassilla, onnistuu erinomaisesti. Ilmansuunta ja suoran auringon tunnit määrittävät, millaisia kasveja voi kasvattaa. Peruna pärjää varjoisissa paikoissa, mutta luonnollisesti se menestyy paremmin, jos se saa muutamia tunteja aurinkoa.

Perunanviljely on todella helppoa. Viljelyyn ei tarvita erityisen ravinnerikasta multaa, vaan tavallinen istutusmulta toimii erittäin hyvin.
Eikä välttämättä ole myöhäistä istuttaa perunoita nyt. Jos valitsee lajikkeen, joka antaa satoa varhain, perunan mukulat ehtivät kehittyä ja sato voidaan korjata ennen syksyn tuloa.
Viljele ämpärissä tai esimerkiksi perunaruukuissamme, joista voi nostaa ja kerätä pois helposti suuret ja valmiit mukulat. Loppujen voi antaa jäädä vielä kasvamaan.

Vastaa