Tähän aikaan vuodesta koko puutarha on kuin hyvin kirjoitettu kesälaulu.
” Ethän luule, että kesä tulee yksinään
On sille annettava vauhtia
Ja tehtävä kaikki kesäiseksi
Niin kukkaset pian puhkeavat
Saan kukkaset kukkimaan
Vihreäksi teen koko lehmihaan”
Jotta vihreys säilyisi, tarvitaan edelleen hieman työtä. Mutta jos olet valmis käyttämään vähän aikaa, se palkitsee pitkälle syksyyn aina pakkasiin saakka.
1.) Kesäkukat tarvitsevat edelleen vettä ja lannoitetta. Lainnoita vähintään kerran viikossa. Monista kesäkukista on nypittävä pois kuihtuneet kukat, jotta niihin tulee uusia nuppuja. Ota tavaksi käydä kukat läpi kerran viikossa hieman huolellisemmin. Itse teen sen aina sunnuntaisin. Silloin lannoitan kukat ja nypit pois sen, mitä tarvitsee.
2.) Nyt on aika korjata ensimmäiset tomaatit. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin itse korjatut auringon lämmittämät tomaatit.
Nyt on myös korkea aika sitoa taimet ylös, jos et ole jo tehnyt niin. Taimet tarvitsevat tukea erityisesti nyt, kun hedelmät alkavat painaa. Tiesitkö, että tomaatti on itse asiassa hedelmä?
Katkaise myös tomaatin taimet. Näin ravinto menee olemassa oleviin hedelmiin sen sijaan, että taimi kasvattaisi uusia kukkia, joista ei ikinä ehdi tulla mitään. Poista edelleen myös varkaat säännöllisesti. Jos et ole varma, kuinka se tehdään, löydät ohjeet aiemmasta postauksesta. Pidä tomaatit tasaisen kosteina ja mahdollisimman tasaisessa lämpötilassa, jotta ne eivät halkeile.
3.) Sadon saaminen on kuin saisi palkkaa. En tunne koskaan itseäni niin rikkaaksi kuin silloin, kun voin hakea omat itse kasvattamani retiisit ja lehtisalaatit. Kylvöalusta on tupaten täynnä salaattia, rucolaa ja persiljaa. Mutta nyt on myös tärkeää kastella paljon. Muutoin salaatista tulee kitkeränmakuista. Korjaa myös perunat, jos et ole jo tehnyt sitä juhannuksena.
4.) Laita kerros ruohonleikkuujätettä kasvimaalla kasvavien porkkanoiden ja muiden kasvien rivien väleihin. Se lannoittaa samalla kun estää rikkaruohoja kasvamasta. Lisäksi se hidastaa maan kuivumista. Lannoita myös kasvit, joiden haluat kukkivan pitkään. Kuten ruusut ja kärhöt.
5.) Karsi hedelmäpuut. Heinä-, elo- ja syyskuu lyhennetään yhdessä HES. HES-jakson aikana on hyvä karsia hedelmäpuut ja muut puut ja pensaat. Leikkaa pois vihreät lehdet, jos ne varjostavat liikaa hedelmiä. Ne tarvitsevat valoa kypsyäkseen ja saadakseen makua.
6.) Kuivaa mausteet. Minulla on koko joukko mausteita kasvihuoneessa, ja mitä enemmän leikkaan niitä, sitä upeammiksi ne kasvavat. Mutta kokeile myös mausteiden kuivattamista talven varalle.
Juuri ennen mausteiden kukintaa on hyvä aika leikata varsia kuivattamista varten. Leikkaa ne aamupäivällä, kun aamukaste on kuivunut. Aseta mausteet tarjottimelle ohueksi kerrokseksi, ja liikuttele niitä joka päivä. Mausteet kuivuvat parhaiten varjoisassa mutta lämpimässä paikassa. Ei suorassa auringonpaisteessa. Se vie mausteista pois paljon makua ja väriä.
Äläkä unohda nauttia puutarhastasi heinäkuussa, minä ainakin aion tehdä niin!
Vastaa