Olen aina halunnut, että kasvihuone on muurin päällä, mutta ei ollut aivan helppoa löytää samankaltaisia tiiliä kuin vanhassa tallissamme.
Etsimme pitkään, ja viimein löysimme etsimäni – uusvalmisteiset tanskalaiset punaiset ja keltaiset tiilet. Halusin tiilien muistuttavan vanhoja tiiliä niin paljon kuin mahdollista.
Sekoitimme 2/3 keltaisia ja 1/3 punaruskeita tiiliä. Valitsimme Wienerbergerin valmistamat uusvalmisteiset tanskalaiset tiilet. Tietenkin siksi, että minusta ne olivat kauniita, mutta myös siksi, että ne olivat puolet halvempia vanhoihin käytettyihin tiiliin verrattuna. Minulla on myös ajatus siitä, miten saan ne näyttämään poltetummilta ja palaneemmilta. Kerron vinkin teille myöhemmin!
Koko perhe seisoi ikkunassa katsomassa, kun kuorma-auto toi tiilet kasvihuoneemme muuria varten. Nopeasti takit päälle lapsille ja ulos ottamaan vastaan kuljetusta! Olin kuin lapsi jouluaattona!
Onneksi käytettävissämme on traktori. Olimme yrittäneet laskea, kuinka monta tiiltä tarvittaisiin. Saimme tulokseksi noin 730 kpl, ja tajusin pian, että en halunnut purkaa lastia etukäteen. Vasta, kun tiilet saapuivat, ymmärsin, kuinka paljon niitä todella oli.
En malttanut odottaa, vaan kiirehdin rakentamaan tiilistä pinon nähdäkseni, miltä ne näyttäisivät tallimme seinää vasten.
Oikeanpuolimmaisessa kuvassa näette uuden tiilen vanhan tallinseinän edessä. Sopii aika hyvin, vaikka itse sanonkin!
Vastaa