
Kasvihuoneen omistaminen on luksusta. Saan tunteen välimerenilmastosta suuriman osan vuodesta. Saan kasvihuoneessani paljon ihania hetkiä aamuisin ja varsinkin iltaisin. Kesäpäivät kasvihuoneessa voivat sen sijaan olla aika kuumia. Auringon porottaessa lämpötila voi kohota 40–50 asteeseen, mikä on liikaa sekä minulle että kasveille. Siksi tarvitaan varjoa.
Kun päätin, mihin kohtaan puutarhassa sijoitan kasvihuoneen, tein sen luonnollisen varjon perusteella. Luumupuu antoi varjoa samoin kuin suuret koivut kauempana puutarhassa. Optimaalinen sijainti kasvihuoneelle on paikka, jossa varjo liikkuu kasvihuoneen yli päivän aikana.
Jos sinulla ei ole luonnollista varjoa kasvihuoneellesi, voit istuttaa persikkapuun tai viiniköynnöksen kasvihuoneen sisään. Muutkin kasvit ovat tietysti mahdollisia, mutta on valittava kasvi, joka pitää lämmöstä.


Olen kasvattanut säleikköön kaksi persikkapuuta, jotka olen istuttanut maahan kasvihuoneen sisään. Puut eivät olisi viihtyneet suurissa ruukuissa, joten otin ylös muutaman laatan kasvihuoneen lattiasta ja kaivoin kuopan. Sitten täytin kuopan mullalla ja istutin puun. Juuret ovat päässeet hakeutumaan ulos, ja puu on nyt veden suhteen täysin omavarainen.
Vielä parempi on varjostaa kasvihuone ulkopuolelta niin, ettei lämpö pääse sisään.
On olemassa esimerkiksi nopeasti kasvava kärhö, jonka voi istuttaa kiipeämään kasvihuoneen ulkopuolta pitkin. Lasien puhdistamisesta tulee silloin tietysti vaikeampaa, mutta lämmön kannalta on paljon parempi varjostaa ulko- kuin sisäpuolelta.
Kaikkein paras on kuitenkin puu, joka varjostaa kasvihuonetta. Jos sinulla siis on mahdollisuus siihen, minun paras vinkkini on ostaa nopeasti kasvava puu, joka antaa varjoa tulevina vuosina. Jos puusta varisee oksia tai persikoita kuten minun tapauksessani, lasit kestävät sen kyllä. Lasit ovat kestäviä, enkä ole enää huolestunut siitä, että niille sattuisi joitain.
Ehdotuksia nopeasti kasvaviksi puiksi:
- Terijoensalava
- Imeläkirsikka
- Rauduskoivu
- Tuomi
- Metsähaapa

Vastaa