Muistan kuinka lapsena kuljin kesäisin isoäitini puutarhassa. Lapsen silmin puutarha vaikutti hurjan isolta, ja jokaisen pensaan
alle saattoi kuvitella piilopaikan tai majan. Inga-mummon lempikukka oli akileija. Jossain hänen puutarhansa sopukassa syttyi kiinnostukseni kasveja kohtaan, kykt nähdä kauneutta jokaisessa kukassa. Kukkien poimiminen, vaikkakin aivan liian
lyhytvartisina, kukkakimpun tekeminen ja sen jättäminen mummolle keittiöön, mummon ilon näkeminen hänen saadessaan
kukat ja ylpeys, jota sai tuntea tehtyään kimpun, joka sai koristaa ruokapöytää.
Puutarhainnostus jäi kasvaessani monen muun innostuksen jalkoihin, mutta se oli koko ajan olemassa, vaikkakin välillä vähän
uinuvana. Koulun jälkeen sain mahdollisuuden työskennellä kauppapuutarhassa, ja siellä huomasin saavani kasveista voimaa ja keinon toteuttaa luovuuttani. Silloin heräsi unelma omasta puutarhasta ja omasta kasvihuoneesta. Ja nyt unelmasta on tulossa totta.
Visioni mukaan kasvihuoneesta tulee paikka, jossa koko perhe voi kokoontua ja jossa voin näyttää lapsille, että vihanneksia kasvatetaan sen sijaan, että ne ilmestyisivät kauppaan automaattisesti. Jakaa kokemukset, jotka mummo opetti minulle. Mutta ennen kaikkea se olisi paikka, jossa ei voi stressata tai kiirehtiä. Kasvit kasvavat omaan tahtiinsa riippumatta siitä, pitäisikö niiden minusta kasvaa kaksi kertaa nopeammin vai ei. Haluan myös, että kasvihuoneemme on paikka, jossa voin toteuttaa luovuuttani.
Voin luoda ja toteuttaa unelmani, saan elää kaikki neljä vuodenaikaa kasvihuoneessa. Minun kasvihuone-elämäni!
Vastaa