
Kiinnostukseni kukkia kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Miten voi niin pieni mukula sisältää niin paljon kauneutta? Osaatteko selittää sen minulle? Daaliat voivat muutamassa kuukaudessa kasvaa puolitoista metriä korkeiksi, täynnä eri kokoisia ja värisiä ihania kukkia. Rakkaat ihanat daaliat.

Ensimmäinen kohtaamiseni daaliamukuloiden kanssa tapahtui eräänä talvena leikkiessäni isovanhempieni ladossa. Daaliat olivat heinien seassa hyvin piilossa niin lapsenlapsilta kuin pakkaseltakin. Mutta minä löysin ne siskoni kanssa. Silppusimme mukulat ja keitimme niistä soppaa ladossa, niin kuin lapset tekevät leikkiessään. Isoäiti ei suuttunut, en edes muista puhuimmeko asiasta tai että hän olisi kommentoinut asiaa. Vasta nyt 25 vuotta myöhemmin tajuan mitä mukuloita löysimme silloin heinien seasta.

Nyt haen itse daaliamukulat omista piiloistani, jossa ne ovat taatusti lapsilta turvassa. Istutan ne kasvihuoneeseen, sillä niin saan muutaman viikon etumatkaa. Käytän suuria ämpäreitä, asetan mukulat mullan pinnalle ja levitän multaa mukulan ympärille. Varrentyngän on oltava ylöspäin ja mullan pinnan tasossa. Muuten daalia ei kaipaa muuta kuin vettä, anna vain mullan kuivahtaa välillä.
Daalian voi totta kai jättää ruukkuun koko kesäksi, mutta minä siirrän ne kukkapenkkiin. Daaliat viihtyvät vettä läpäisevässä maassa aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla.

Daalian kukat näyttävät yhtä hyvältä kimpussa kuin pensaassa, ja poiminkin daalioita puutarhasta ja teen niistä asetelmia koko kesän. Ne näyttävät ihanilta ja kestävät kauan! Mikä daalia on sinun suosikkisi?

Vastaa