Istun kasvihuoneessani ja mietin. Aurinko laskee puiden taakse, ja minuutti minuutilta kasvien ja talon varjot pitenevät ympärilläni. Kuinka viljelykausi on sujunut osaltani, on mielessäni herännyt kysymys. Tuntuu sopivalta hetkeltä tehdä yhteenveto. Vaikka vielä on aikaa jäljellä, tajuan, että suurin osa viljelyn suhteen on jo tehty tämän vuoden osalta.
En voi olla ajattelematta upeita kurpitsantaimia, jotka istutin ulos liian aikaisin, sillä niille ei ollut keväällä tilaa sisällä, ja jotka paleltuivat pilalle. Keräämiäni siemeniä, joiden suhteen minulla oli suuret odotukset, mutta joista ei tullut yhtään mitään. Hajuherneitäni, jotka ovat niin pieniä, ja daaliapenkkiäni, josta piti tulla ylpeyteni mutta josta tulikin mahalasku.
Joskus ei pysty osoittamaan sormella sitä, mikä meni vikaan, kun taas joskus selitys on selvä. Kuten tomaattieni kanssa.
Tänä vuonna monissa tomaateissani on ollut latvamätä, ja tiedän tarkalleen, miksi: Epäsäännöllinen kastelu ja ennen kaikkea kalsiuminpuute. Kalsiuminpuute varhaisessa hedelmien kehityksen vaiheessa voi aiheuttaa mustia läikkiä tomaattien alapinnalle, ja tämä puolestaan saa tomaatit mätänemään.
Lannoitus runsaasti kalsiumia sisältävällä lannoitteella ja tasainen kastelu hoitaa ongelman. Tämän aion muistaa ensi vuonna ja suoriutua silloin paremmin.
Juuri tämä on niin ihanaa puutarhanhoidossa: koskaan ei ole täysin oppinut ja ensi vuonna on aina uusi mahdollisuus!
